tiistai 29. heinäkuuta 2014

Kesän kenkävertailu: Minna Parikka vs Redoute











Kahdet ballerinat, joita olen käyttänyt suurin piirtein yhtä paljon. Kumpiakaan en ole onnistunut kokonaan varjelemaan sateelta ja märiltä kaduilta. Molemmilla on ajettu autoa ja kävelty kilometrikaupalla. Kumpaakaan paria en puhdistanut tai fiksaillut tähän vertailuun, vaan nappasin kengät suoraan hyllystä kuvaan.

Ollaan heinäkuun lopussa ja Redouten kauniin vihreät loafer-tyyliset ballerinat alkavat jo vedellä viimeisiään. Varpaiden alla tuntuu koko ajan irronnut ja rutussa oleva sisäpohja. Takaa ja sivuilta kengät ovat jo aika kulahtaneen oloiset. Päältä yhä nätit - joskin jotenkin vinksahtaneen oloiset, sopeuduttuaan jalkateräni muotoon. Kumipohjat ovat ehjät ja lähes käyttämättömän näköiset.

Minna Parikan Edith-ballerinat metallinsinisenä ovat yhä kauniit. Ja pehmoiset. Sisäpohja on tiukasti paikoillaan, eikä kengissä muutenkaan näy paljoakaan käytön jälkiä. Pohjat tietty ovat vähän kuluneet paljosta kävelystä, mutta ehjät ja sanoisinpa yllättävän hyväkuntoiset ohkaisiksi nahkapohjiksi. Olisin odottanut, että näin ohuet nahkapohjat kulahtaisivat yhden kesän kävelystä. Kantapäät ovat siistit auton ajosta huolimatta. Ballerinoilla on vielä paljon käyttöaikaa jäljellä ja hyvä niin, nämä sulottaret ovat suosikkejani kenkärintamalla. <3

Hintaeroahan kengillä on paljon, mutta toisaalta omasta kokemuksestani huomaan, että käyttöaika on paljon pidempi kalliimmalla Parikan ballerinalla. Minna Parikan ballerinat ovat ihan selkeästi kaikin puolin laadukkaammat, niin materiaaleiltaan kuin käyttömukavuudeltaakin, plus tietty ulkonäöllisesti - kengissä on ihanaa jujua.
 
Kannattaako siis satsata? Se on aina jokaisen harkittavissa, mutta huomaan itse tulleeni hyvinkin rantuksi, sen jälkeen kun ensimmäiset Minna Parikkani hankin. Samaa mukavuutta ja pehmeyttä ei todellakaan löydy halvoista vaihtoehdoista - eikä omaan jalkaani vähän hinnakkaammistakaan, esimerkiksi Vagabondilta, jonka lesti ei vaan sovi omaan jalkaani. Mukavuudessa ja istuvuudessa on aina kyse myös käytetyn lestin sopivuudesta omaan jalkaan. 

Redouten loafer-ballerinat joutunen piakkoin poistamaan aktiivikäytöstä, Edithien jatkaessa uskollista palvelustaan. Ainakin ensi kesä menee varmasti, ehkä vielä seuraavakin. Toivon ainakin - näistä sinisistä söpöliineistä en halua luopua ikinä. En haluaisi vihreistäkään, mutta varpaiden alle ruttaantuva sisäpohja ja kulahtanut ulkonäkö eivät enää sovi joka paikkaan, eikä sen puoleen tunnu erityisen mukavallekkaan. Sisäpohjan liimaamista voisin kokeilla, vaikkei minulla olekaan siitä erityisen hyviä kokemuksia aiemmista yritelmistä.

Joten tämä arvio menee 5-0 Parikalle. Millaisia käyttökokemuksia sinulla on eri kenkämerkeistä? Jaa mielellään kommenteissa! 



7 kommenttia:

  1. Mä suosin siis ehdottomasti kenkiä jotka kestävät monta kesää/talvea. Noi Parikat, kaikenlaiset sellaiset, ovat olleet listalla vaikka kuinka kauan mutta ainahan se rahakysymys on tullut vastaan. Mutta jos ne sopisivatkin jalkaani ja ne kestävät käyttöä, alan todella harkita niitä. Kiitos tästä arviosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halvathan Parikat ei todellakaan ole - mutta minua kiinnosti itseänikin testata tuo kestävyys, ja nyt siihen avautui loistava mahdollisuus, kun kesän alussa hoksasin aloittaa vertailun. En itsekään tykkää ostaa halvalla tavaraa, joka ei kestä ollenkaan käytössä. Halvastakin tulee kallista, jos tuotetta voi käyttää vaikkapa kerran tai kaksi. Toinen kengissä on nykyisin mukavuus - en tahdo enää haluta käyttää kenkiä, jotka ei tunnu jalassa kivalle (vaikka olisivat miten edulliset hinnaltaan). Jeps, kokeile ja makustele Parikoitakin - kaikki mallithan ei varmaan aina kaikille sovi, mutta jos löytyy kiva malli, uskallan kyllä suositella. Itse retkahdin kyllä Parikan kenkiin jo ekan parin myötä. Ja nyt putiikin myötä olen testaillut useampaakin paria jalkaan - ja tykännyt kovin monesta. <3

      Poista
  2. Ja näyttäis alessa maksavan nyt "vain" 100€. Minulla kun ei ole sitäkään tällä hetkellä... Paitsi että jos myisi towi paljon tavaraa kirppisellä niin voisi kysäistä miehekkeeltä...roomalaiset onniin kulutettu puhki ja ne ovat olleet käytössä 3vuotta. Ne olivat ihan kohtuuhintaiset mutta hyvät jalassa...vielä käy, mutta suutarille pitäisi viedä.

    VastaaPoista
  3. Miten parikat vastaavat kokoaan? Siis minkä kokoiset noi siniset on? Sisämitta kiitos :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ballerinoissa parikat on mielestäni aika pientä kokoa. Omat Parikka-ballerinani on kokoa 40, sisämitta on 25cm. Käytän yleensä kokoa 39. Muissa Parikan malleissa käytän 39.

      Poista
  4. Itse teetän aina myös Parikan ballerinoihin puolipohjat suutarilla. Ja uskon, että se takaa laadukkaille nahkakengille ( toivottavasti ) ikuisen elämän ja kenkiä uskaltaa paremmin käyttää märissäkin keleissä. Rahallinen satsaus ei ole suuri verrattuna siihen, että lempikenkäni pysyvät kunnossa ja käytettävissä vuosia. Suosittelen!
    Nahkapohjathan luistavat kyllä ihanasti, mutta vaitettavasti kuluvat puhki lopulta.
    Kiitos kivasta ja inspiroivasta blogista!

    VastaaPoista
  5. Kiitos vinkistä pineapple-illi ja ihanista sanoistasi!! <3 Taidan minäkin viedä kohta suutarille ekat ballerinani, ehkä ennen ensi kesää, ettei pohja ole liiaksi kulunut. Vielä nyt ei kyllä ole mitään hätää, mikä on itseasiassa aika yllättävää. Ohkaisen nahkapohjan ei odottaisi kestävän kovinkaan kauan. Jeps, minä myös toivon omieni kestävän ikuisesti - ja mahdollistahan se voi ollakin, nahka on kuitenkin kestävä materiaali, kunhan ei ihan uita kenkiä vesiojissa. :)

    VastaaPoista