keskiviikko 27. elokuuta 2014

Sandaalikelit


 





Vielä tarkenee sandaaleilla! Jihuu! Aamupäivästä on jo pikkaisen kirpsakkaa, silleen sopivasti, että alkaa kaivata neuleita. Mutta kunhan aurinko kiipeää taivaalle paistelemaan, tarkenee taas paremmin kuin hyvin. 

Päivän asuna siis suosikeiksi muodostuneita neuleita: beige pellavasekoitteinen neulemekko ja iki-ihana pitsineuletakki. Jalkaan pikkuiseksi väripilkuksi Art-sandaalit, jotka ovat beigeä, mustaa ja valkoista ripauksella ihanaa neonpinkkiä - tai oranssihtavaa pinkkiä. Superkauniit. Superpehmoiset. Platon vuoksi oikein mukavat kävellä. Näillä popoilla ei saa edes rakkoja, vaikka lähtis kylmiltään tanssimaan (nimimerkillä: ollaan kokeiltu). 

Sama asu sopii täydellisesti myös kirjan kanssa sohvan nurkkaan huovan alle käpertymiseen.. :)


 
En aiemmin ollut mitenkään erityisen ihastunut neuleisiin, ne yleensä joko kutittivat (jos niissä oli villaa) tai sitten ne jotenkin hiostivat (jos olivat jotain tekokuitua). Puuvillaneuleet eivät taas kestäneet kovinkaan kauaa kovin nätteinä. Nyt olen putiikkini myötä tutustellut uusiin merkkeihin ja kokeillut ilman ennakkoluuloja erilaisia neuleita(kin). Ja se on ollut menoa, se. Neuleet ovat nykyisen vaatekaappini ehkä eniten käytetty osa-alue. Niin mekkoina, takkeina, puseroina kuin housuinakin.. 

Ja huomaatteko, taas beigeä. Ja savunharmaanruskeaa. Ihania, pehmoisia värejä, joita olen uskaltautunut käyttämään vasta hiljattain. Big love <3

* Neulemekko Johanna Heart of Lovikka * Neuletakki Kristine Vikse * 
* Laukku vuosia vanha, ehkä Ellokselta aikoinaan * Kengät Art Minna Parikka *

Kuuluuko neuleet sinun vaatekaappiisi? 



2 kommenttia:

  1. Aivan mielettömät kengät, just mun makuun. Ihanat!

    Kivaa iltaa toivottelee Tiia

    VastaaPoista
  2. Kiitos Tiia! Nämä popot on kyllä parhaimistoa mukavuutensa puolesta ja silloin ei todellakaan ihana ulkonäkö ole miinusta. Arjen lyksiä parhaimmillaan 💝

    VastaaPoista